Maanantaina ravataan Oulussa hyvissä olosuhteissa. Kuva Toni Salo.

Oulussa maanantaina ohjelmassa euronelkku sekä nuorten tähtien ilta


Euronelkku-ravit Äimärautiolla kello 18. Ohjelmassa muun muassa alueen ponimenestyjien palkitsemiset.


Ravi-ilta käynnistyy jo kello 17:30 ponilähdöllä, illan ensimmäinen totoravilähtö lasketaan liikkeelle kello 18:07.

Illan lähdöissä nähtään lukuisia tuttuja menestyshevosia. Euronelkun avauskohteessa Kari Alapekkalan ohjastama ja valmentama Torrent d’Inverne tähyilee jo yhdeksättä peräkkäistä voittoaan.


Toisessa kohteessa taso on huipussaan, kun viivalle asettuvat muun muassa Double Trouble E P, Just A Flirt, Mandela Zon, Kitzune G.G., Minto’s Don Juan, Ilos Silmarillion, Armani Press ja kumppanit.


Kolmannessa kohteessa Paula ja Risto Pirttimaan voitokas Lystilän Lento pyrkii palaamaan voittokantaan parin hutistartin jälkeen.


Päätöskohteessa kolmen voiton putkessa viilettävä Teija Särkelän Young Hope saa vastaansa muun muassa kautensa kahdella voitolla aloittaneen Interlude Fermin.

Vihjeet 23.1.2023


Lähtö 1 – A: 5,6,4 B: 3,1,2


5 Rivercapes Frozen sai Kuopiossa nätin sisäratajuoksun, kiri maalisuoran porukan parasta vauhtia ja olisi matkan jatkuessa voittanut lähdön. Tämän lähdön voittaminen vaatinee vielä pientä parannusta, mihin tammassa on varmasti ainesta. 6 Jopp avasi viime kesänä uransa positiivisesti ja on pelihevosia suoraan tauoltakin. Ruuna jäänee uloimmalta lähtöradalta porukan viimeiseksi, mutta se ei ole pienessä lähdössä oleellinen miinus. 4 Hugo Artist seurasi viimeksi kärkiparia kohtalaisesti, eikä vaikuttanut olevan maalin kohdalla väsynyt. Ruuna sai startin alle ja on vähänkin parantaessaan vakava voittajaehdokas.


Lähtö 2 – A: 1,6 B: 4,7,5,3,2


Vaikea pelilähtö pienestä osallistujamäärästä huolimatta. 1 Aarnio sai viimeksi keulassa kovaa painetta kolmannella puolikkaalla ja hävisi lopulta päänmitalla. Ruuna voi olla tässä sopivammalla vauhdinjaolla ohittamaton johtopaikalta. 6 Sälähdys kesti Teivossa keulasta 32-lopetuksessa kakkoseksi ja oli aivan hyvä, vaikka koki tappion selkeänä pelisuosikkina. Tamma on suorittanut moneen vastustajaan verrattuna varmemmin, mikä on näissä matalissa sarjoissa merkittävä etu. 4 Siirin Enni palaa tauolta kolmen laukkastartin jälkeen. Tamma pystyy pudottamaan ennätystään reilusti heti kun palaset saadaan loksahtamaan paikoilleen.


Lähtö 3 – A: 2,3 B: 12,6,13,10,7,9,1,8,11,4,5,14


2 Field’s Magic veti viimeksi keulassa puolireipasta tahtia, mikä hyydytti takahevosten kirit totaalisesti. Kaikki ei ollut lopussa pelissä, ja voittokannassa jatkaminen voi onnistua tässä hieman kovemmassa porukassakin. Mauri Jaaran tallista aloittava 3 Black Dog teki tuoreimmissa kilpailuissaan uransa parhaat suoritukset ja saa heti paikan A-ryhmästä. Suosikkipari saattaa matkata piikki-selkäasetelmassa, minkä jälkeen takaa kärkikamppailuun nouseminen voi olla vaikeaa. 12 Next To Wheels on juossut valtaosin tätä kovempia lähtöjä ja on etenkin startin onnistuessa vakava uhka paalun A-kaksikolle.


Lähtö 4 – A: 6,4 B: 10,1,2,5,9,8,3,7


6 Kuusirantanen teki viimeksi hyvän 700 metrin kirin, hävisi vain päänmitalla, eikä ollut missään nimessä väsynyt maalin kohdalla. Ruuna on kilpaillut hyvässä vireessä jo pitkään, ja vain ajoittaiset laukat ovat estäneet nopeamman sarjanousun. Santtu Raitala on saanut pidettyä suosikin ravilla, mihin luotetaan tässäkin. Uusista käsistä avaava 4 Karlas on juossut pääosin tätä merkittävästi kovemmissa porukoissa ja rankataan A-ryhmään suoraan tauoltakin. Oriin viime kesän ennätysajat ovat kovaa valuuttaa tähän vastukseen verrattuna. Tasavahvasti suorittatva 10 Aavan Superi spurttasi viimeksi keulan takaa voittoon. Ruuna voi päästä nopeudellaan kelpo kiriasemiin kahdelta pakiltakin.


Lähtö 5 – A: 1 B: 9,4,3,10,12,6,11,7,2,8,5


1 A Kind Of Magic on tehnyt loistavaa työtä talvikaudella ja starttaa isona suosikkina, vaikka lievässä ylisarjassa vastus on aiempaa kovatasoisempi. Ruuna piti viimeksi sisäradalta keulapaikan hallussaan ja voitti totaalisen pystyyn. Nyt suora johtopaikan puolustaminen ei ole saletti asia, mutta pussiin jääminen näyttää epätodennäköiseltä. 9 Sole Olee jäi viime kauden 15 kilpailussaan vain kerran totokolmikon ulkopuolelle, ja etenkin loppuvuoden lähdöt olivat järjestäen hyvätasoisia. Tuorein suoritus toiselta ilman selkää 11,5-lopetuksessa oli tappiosta huolimatta loistava. 4 Astrid Broline yrittää suosikista ohi alussa ja saattaa juosta lopulta sen takana. Tamma on vaarallinen lopussa, jos se pääsee täräyttämään muutaman sadan metrin mittaisen spurtin.


Lähtö 6, Toto4-1 – A: 9 B: 4,2,10,5,8,6,7,1


Kahdeksan kertaa peräkkäin voittanut 9 Torrent d’Inverne jatkaa jättisuosikkina, vaikka vastus on kovempi kuin parissa viime kilpailussa ja takarivin lähtöpaikka tuo omat mutkansa matkaan. Monipuolinen ruuna on napsinut voittoja sekä keulasta että toisten takaa, eikä juoksunkululla tunnu olevan kovin suurta merkitystä. Jos keulassa mennään alku hiljaa, Kari Alapekkala ajanee aikaisin kohti kärkiporukkaa. Haastajalauman kärkihevoset arvottiin selvästi parempiin lähtökuoppiin, mutta sekään ei välttämättä riitä suosikin lyömiseen.

4 Hugo Journey eteni Kuopiossa kovavauhtisen avauksen jälkeen keulaan ja tippui maalisuoralla neljänneksi. Vastus oli parhaiden osalta hyvää tasoa, eikä suoritusta voi mennä moittimaan. Ruuna voi päästä nyt johtamaan porukkaa ilman suurempaa revittelyä, minkä jälkeen suosikin haastaminen on mahdollista. 2 Cover Prince on saanut talvikaudella sisäratajuoksuja, ja viime kerran loppuvedon perusteella kunto voi olla nousussa. Lähdöstä tuli täysi sprinttikisa, ja ruuna eteni open stretchin kautta kakkoseksi. 10 Cheap Thrills on tosi hyvä kirihevonen ja pystyy reipasvauhtisessa lähdössä paljoon. Reilun kuukauden mittaisen paussin ei pitäisi olla ratkaiseva haitta.


Lähtö 7, Toto4-2, Troikka – A: 4,3,7,1,8 B: 2,12,6,9,10,5,11


Kovatasoinen lähtö, jossa kelpo lähtöpaikan saaneet pronssidivarilaiset nousevat rankingin kärkeen. 4 Mandela Zon eteni Seinäjoen välistartissa kierros ennen maalia toiselle ilman vetoapua samalla kun porukkaa vetänyt Tim Jerry lisäsi vauhtia tuntuvasti. Oriin suoritus oli tappiosta huolimatta oikein hyvä, ja se rankataan suosikiksi, vaikka tämänkertainen vastus on hieman kovempi. 3 Just A Flirt hävisi viimeksi edellä mainitulle selvästi ja oli tauosta huolimatta pettymys, mutta lähdön jälkeen löytyi pätevä selitys, sillä ruunalta oli irronnut kenkä ensimmäisessä kaarteessa. Ohjastaja Hannu Torvinen oli muuten oikein tyytyväinen hevoseen, joten tässä voidaan odottaa laatusuoritusta, luultavasti keulapaikalta.

7 Kitzune G.G. esitteli viimeksi parhaita ominaisuuksiaan puskemalla kierroksen kirillä voittoon. Tammalla on työmoraali kunnossa, mutta näin tasokkaassa lähdössä ei ole luvassa hauskaa työpäivää seiskaradalta. Ylivauhti auttaisi tuntuvasti. 1 Double Trouble E.P. voitti Bodenissa tätä kevyemmän lähdön keulasta selvällä marginaalilla. Ruuna ei välttämättä pysty puolustamaan keuloja, mutta saanee tarkan peesijuoksun ja on sopivilla tuureilla mahdollinen voittaja. 8 Ilos Silmarillion on tehnyt tasaista laatutyötä jo pitkään ja jää rankingissa viidenneksi vain surkean lähtöpaikkansa vuoksi. Lähdöstä löytyy monta muutakin hyvää hevosta, ja juoksunkulku voi olla isossa roolissa voittajaa selvitettäessä.


Lähtö 8, Toto4-3 – A: 2,3 B: 6,8,7,9,4,1,5


2 Lystilän Lento rankataan suosikiksi, vaikka alla on kaksi hylkäysstarttia. Viimeksi laukka tuli lähtösuoralla ahtaassa paikassa ja meni auttamatta pitkäksi. Ruuna teki aiemmin 11 peräkkäistä ehjää starttia, eikä hyppyriskiä voi mennä liioittelemaan, vaikka alla on kaksi laukkakisaa. Lähtöpaikka mahdollistaa alun ottamisen varovaisesti. 3 Ukkoherra jäi Mikkelissä toiselle radalle pussiin loppukurvissa ja tuli loppumatkan samaa vauhtia muun porukan kanssa. Ori on juossut etelässä pääosin tätä kovemmissa porukoissa ja on viime kertaa lyhyemmällä starttivälillä vaarallinen.

6 Virin Urho on pohjattoman vahva vääntäjä, jolle talvikelit sopivat parhaiten. Nopeilla radoilla laukkariski kasvaa merkittävästi, eikä oriin maksimivauhti riitä parhaille. 2100 metriä on silti hieman lyhyt matka tälle hevoselle, ja ylikova matkavauhti olisi iso plussa. 8 Tinderi on juossut paljon toisella ilman selkää ja tehnyt pääosin hyvää työtä. Kasirata tarkoittaa ruunalle lisämetrejä tässäkin kilpailussa, ja voitto vaatii napsun verran parannusta tuoreimpiin suorituksiin nähden. 7 Sanahelinä taipui Mikkelissä keulasta maalisuoralla. Tamma on pystynyt samalta juoksupaikalta paljon parempiinkin suorituksiin, mutta motivaatio ei tunnu aina riittävän maalipaalulle saakka. Nopeus riittää lähtöpaikan selvittämiseen.


Lähtö 9, Toto4-4, Troikka – A: 1,6,2 B: 11,3,5,8,7,4,10,12,9


1 Interlude Ferm jäi Ponsse Cupin finaalissa pussiin ja jatkaa sen myötä maltillisella voittosummalla kykyihinsä nähden. Mikkelin voitto irtosi toisesta ulkoa vakuuttavasti, ja tässäkin on luvassa menestystä, jos sisäradan lähtöpaikka ei koidu kohtaloksi. Keulataistoon ei ole asiaa, mutta kun rinnalta lähtee toinen tasainen avaaja, saattaa toiselle radalle nouseminen onnistua jo lähtösuoralla. 6 Young Hope jatkaa tappiottomana Suomen kamaralla. Tamma otti ensin kaksi voittoa varustemurheista huolimatta ja jatkoi viimeksi putkeaan keulasta oikein väljään tyyliin. Nyt sisäpuolella on nopeita avaajia, mikä voi vaikeuttaa tehtävää huomattavasti.

2 True Noice nostatti viimeksi ilmaan huutomerkkejä paikkaamalla lähtölaukkansa vahvasti. Vauhtikestävä ruuna on hyvissä lähtökuopissa ja rankataan nousukuntoisena kolmantena A-ryhmään. 11 Cod A’la Doc puristi kauden avausraveissa hienoon voittoon toiselta ilman selkää. Nyt tehtävä on vaativampi sekä vastuksen että lähtösaemien puolesta. 3 Clover Meadow oli lähellä voittaa 75-sarjan Rovaniemellä keulasta, ja tuorein suoritus toiselta ilman selkää oli sekin positiivinen. Nopea avaaja pääsee mukaan kärkiporukkaan ja on perushevosia varsinkin troikassa.


Toto4-vihjesysteemit (30 / 80 riviä)


9 Torrent d’Inverne (4,2)


4,3,7,1,8 + 2,12,6 (9,10)


2,3 (6,8)


1,6,2 + 11,3 (5,8)


Troikka L7 (20 riviä)


4 – 3,7,1,8,2 – 3,7,1,8,2


Troikka L9 (20 riviä)


1 – 6,2,11,3,5 – 6,2,11,3,5


[Vihjeet: Teemu Hyvönen]